Jan D. Oker-Blom

Stadsdirektör / Kaupunginjohtaja

Musta meri ei olekaan musta

Musta meri ei olekaan musta. Kuten on Turkissa monia muita asioita, jotka eivät vastaa niitä käsityksiä ja ennakkoluuloja, jotka Suomessa vallitsevat. Tyypillinen turkkilainen on rehellinen ja ystävällinen. Hän pikemminkin tarjoaa ventovieraalle jotain ilmaista kuin yrittäisi pyytää ulkomaalaiselta enemmän kuin paikalliselta. Toisin kuin me suomalaiset (ainakaan ollessamme ulkomailla) on turkkilainen hyvin tarkka siitä, minkälainen kuva ulkomaalaiselle jää hänestä ja Turkista. Se on hyvä tapa ja lisää viihtyvyyttä. Tärkeää on muistaa myös kaikesta kiittää ja kaikkea arvostaa. Tehtävä on sinänsä haasteellinen, että Turkki on keskimäärin suhteellisen köyhä maa ja erot ovat valtavat. Siksi on hyvin vaikeata nähdä ja kokea vain hyviä asioita. Turkki on Aasia ja Eurooppaa, Turkki on metropolia ja maaseutua, mutta Turkki on myös talouskeskus ja kehitysmaa. Tavallinen turkkilainen tietää, että vähälläkin pärjää, eikä tarvitse olla kaikilta osin kohtalon suosima ollakseen ystävällinen muille. Yksi asia, joka kuitenkin häiritsee minua on jätteiden määrä kaupungeissa ja maanteiden sivuilla sekä ympäristöstä huolehtiminen ylipäänsä. Jos se tavallinen turkkilainen kansalainen vielä ymmärtäisi, ettei tarvitse olla rikas pitääkseen ympäristönsä puhtaana, niin asiat olisivat oikeilla raiteilla.

Uskon Turkin menestykseen tulevaisuudessa enkä ole enää niin epäileväinen EU-jäsenyyden toteutumiseen kymmenen vuoden sisällä. On kuitenkin sanottava, ettei Istanbul anna koko maata edustavaa käsitystä. Istanbulin alue saisi mielestäni koska tahansa liittyä seuraamme EU:ssa. Ne asiat jotka tavallisesti vievät jonkun maan ja kansan eteenpäin ovat pitkälti olemassa Turkissa. Ajattelen etupäässä demokratiaa, koulutusta, kulttuuria sekä taloudellisia edellytyksiä. Ongelmia on toki myös. Demokratia horjuu välillä ja varsinkin ihmisoikeudelliset kysymykset nostavat usein Turkin otsikoihin negatiivisella tavalla. Uskonto, tai sanoisinko uskonnot, tuo haasteita ja kansan kouluttamisen kanssa riittää töitä. Köyhyys ei ole rikos, mutta se tapa jolla varallisuus on jakautunut Turkissa saattaakin olla. Turkilla on tarvittavat rikkaudet ja alueet ja siten taloudelliset edellytykset menestykseen, mutta kansalaisilla ei vielä niitä ole. Maat joihin on luotu vakaat olot, luotettava talouselämä, toimiva koulutusjärjestelmä ja hyvä kansallinen itsetunto yleensä menestyvät. Pitää myös muistaa, että Turkki tai alue jossa Turkki tänään sijaitsee aikoinaan on ollut kehityksen edelläkävijä. Lisäksi haluan mainita yhden erityisen tärkeän voiman. Nimittäin se joka syntyy ihmisessä kun hän huomaa, että hänenlaisilla on mahdollisuus onnistua ja menestyä. Se toivon pilke on syntynyt monessa turkkilaisessa ja syntyy koko ajan yhä useammassa. Se tulee (kuten esimerkiksi Baltiassa) johtamaan keskiluokan voimakkaaseen nousemiseen. Se taas on monen hyvän asian alku.

Mainitakseni jotain, joka on täällä huonompaa kuin mitä olin kuvitellut, sanon ”perinteinen turkkilainen ruoka”. Helsingissä saa mielestäni paljon parempaa kebabia kuin täällä. Totesin saman asian ollessani Kiinassa. Helsingin Kampin alueella saamani kiinalaiset lounaat voittavat koska tahansa Pekingin kalliidenkin ravintoloiden annokset. Tämä johtunee tottumuksesta. Etninen ruokakin on paikallistettu, eli esimerkiksi maustettu paikallisen ruokakulttuurin mukaan. Mutta väitän silti, että Suomessa ulkomaalaiset ravintoloitsijat yrittävät kovemmin tehdä ruuastaan herkullisen näköistä käyttäen parhaimpia raaka-ainetoimittajia ja tarjoten suuria annoksia antaakseen epäileville suomalaisille mahdollisen positiivisen kuvan. Kuten kiinalainen ruoka Kiinassa on turkkilainen ruoka täällä arkinen asia, joka myydään halvalla selaisessa muodossa joka kulloinkin sattuu.