Jan D. Oker-Blom

Naisille ja miehille samat oikeudet!

En ole ikinä kannattanut sukupuolikiintiöitä. Naiset pärjäävät kyllä ilman kiintiöitäkin. Naiset tietävät ja osaavat. Naiset ovat kohta keskimäärin koulutetumpia kuin miehet (viime vuosina korkeakouluihin päässeistä naisten osuus on suurempi kuin miesten). Tutkimukset osoittavat lisäksi naisten olevan ahkerampia työntekijöitä. Ne miehet, jotka ovat huolestuneet miessukupuolen vähenevästä vallasta tulisi siis kannattaa sukupuolikiintiöitä mahdollisimman monelle alalle! Miehet tulevat lähitulevaisuudessa hyötymään niistä enemmän kun naiset.

Miksi moni työnantaja kuitenkin edelleen palkkaa mielummin miehen? Yksi keskeinen syy on, että naisilla on suurempi rooli perheen perustamisessa ja lasten kasvatuksessa. Naiset ovat useimmiten sidottuja kotiin ja lapsiin niiden ensimmäisten elinkuukausien ja vuosien aikana. Naiset jäävät myös miehiä useammin kotiin jos lapsi sairastuu, eli vastuu ei lopu siihen että vauvasta tulee lapsi. Nämä kuukaudet ovat naisen työnantajan kannalta epäedullista aikaa. Tähän ollaan Suomessa viimeinkin saamassa muutoksia, kuten työnantajien yhteinen vastuu äitiyslomien kustannuksista. On todellakin korkea aika! Suomessa ollaan yhteisesti maksettu yhdestä ja toisesta vaikka kuinka kauan, mutta tähän asiaan kukaan ei ole tarttunut ennen kuin nyt.

On täysin käsittämätöntä, että naiset eivät yleensä saa samaa palkkaa kuin miehet samasta työstä. Enkä ole ikinä ymmärtänyt miksi nainen ei sopisi papiksi, sotilaaksi tai vaikka presidentiksi. En myöskään hyväksy ajattelutapaa, jonka mukaan tietyt kotityöt kuuluvat erityisesti naisille.

Tasa-arvoon ei kuitenkaan päästä antamalla miehille sen enempää kuin naisille etulyöntiasemaa suhteessa toiseen sukupuoleen. Ei ehdokasta kannata esimerkiksi äänestää sukupuolen perusteella, vaan koska hän on tehtävään pätevä. Olen vakuuttunut että pätevyyteen perustuvat äänestysvalinnat johtavat pitkällä aikavälillä siihen että yhteiskunnan korkeimmilla paikoilla on yhtä paljon (ellei enemmän) naisia kuin miehiä. Sillä välin voidaan keskittyä pohtimaan miksi perhe-elämän taakka painaa edelleen raskaammin naisten harteita – sitä minä teen.

Jan D. Oker-Blom